Uutisia Paikkatietolainaamosta
Uutiset RSS virtana
RSS 2.0

30.3.2010 Museovirastolta uusi RKY-aineisto, Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt
RKY on Museoviraston laatima inventointi, joka on valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2009 otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Geometrialtaan kukin inventoinnin kohde on joko alue, viiva tai piste. Ominaistieto sisältää kohteen ID-tunnuksen, sijaintikunnan, kohdenimen sekä laatijan. Kohde voi koostua useista osista, jolloin ominaistietoon sisältyy myös pääkohdenimen lisäksi erillisten rajausten kohdenimet.
RKY-aineisto korvaa vuonna 1993 Julkaistun RKY93:n, Rakennettu kulttuuriympäristö, valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt -selvityksen.

11.3.2010 Paikkatietolainaamo siirretty MML:n palvelimelle
11.3.2010 alkaen Paikkatietolainaamon tekninen ylläpito on Maanmittauslaitoksella, sihteeristöhän on ollut MML:n hoidossa jo vuoden alusta.
Siirto ei näy Paikkatietolainaamon käyttäjille, toiminta jatkuu kuten ennenkin.
Aineistojen käyttösopimukset tulee lähettää sihteeristön uuteen osoitteeseen:
Paikkatietolainaamon sihteeristö
Maanmittauslaitos / kehittämiskeskus
PL 84 ( Opastinsilta 12 C, 5. krs.)
00521 Helsinki

10.3.2010 Paikkatietolainaamo pois käytöstä 11.3.2010
Paikkatietolainaamon sihteeristö on toiminut Maanmittauslaitoksella jo jonkin aikaa, ja nyt siirretään koko palvelu myös fyysisesti MML:n haltuun. Että saamme Paikkatietolainaamon kaikkine ajantasaisine tietoineen siirrettyä, joudumme sulkemaan lainaamon päiväksi tai pariksi. Avaamme heti uudestaan kun siirto on tehty ja toiminta varmistettu.
Pahoittelemme häiriötä lainaustoiminnalle, palaamme asiaan kun palvelu on uudella alustalla. Toiminta jatkuu entisessä osoitteessa www.paikkatietolainaamo.fi.
terveisin
Paikkatietolainaamon sihteeristö

7.1.2010 Sihteeristö Maanmittauslaitoksessa 2010 alkaen
Paikkatietolainaamon sihteeristö siirtyi vuoden 2010 alussa Maanmittauslaitokseen, jossa sitä kehitetään osana kansallisen paikkatietoportaalin rakennustyötä.
Paikkatietolainaamon väistyvä sihteeristö Turun yliopistossa kiittää palveluun osallistuneita ainestotoimittajia ja Paikkatietolainaamon käyttäjiä sekä toivottaa kaikille antoisaa alkanutta paikkatietovuotta!

20.11.2009 Paikkatietolainaamon integroituminen Kansalliseen Paikkatietoportaaliin etenee
Paikkatietolainaamon siirtoa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään
Kansalliseen Paikkatietoportaaliin on valmisteltu syksyn aikana. Siirto pyritään toteuttamaan vuoden 2009 loppuun mennessä.

18.8.2009 UUSI AINEISTO Turun Museokeskukselta: Varsinais-Suomen maisemahistoriaa 200 vuoden takaa
Turun Museokeskus on luovuttanut Paikkatietolainaamoon aineiston, joka sisältää digitoituina kaikki saatavilla olevat isojakokartat Varsinais-Suomen alueelta. Maisemahistoria-aineisto piirtää kuvan 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun agraarimaisemasta. Aineisto mahdollistaa esimerkiksi vertailun nykyisten maankäyttömuotojen kanssa.
Aineisto on tuotettu SARAKUM (Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema) ja VARAKUM (Varsinais-Suomen rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema) -hankkeiden yhteydessät. Aineisto koostuu erillisistä aluemaiset, viivamaiset ja pistemäiset kohteet sisältävistä tiedostoista.

13.8.2009 PAIKKATIETOIKKUNA on avattu
Kansallinen paikkatietoportaalin pilotti www.paikkatietoikkuna.fi on avattu. Pilottiversion julkaiseminen on osa kesäkuussa voimaan tulleen paikkatietoinfrastruktuurilain toimeenpanoa. Portaali esittelee paikkatietoaineistoja ja -palveluja sekä alan organisaatioita ja yhteistyötä.
Paikkatietoikkuna on yhteisöllinen verkkosivusto, joka tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden liittyä yhteisöihin, käydä keskustelua ja kommentoida julkaistua sisältöä. Yhteisöt voivat tallentaa omia paikkoja ja reittejä eri karttatasojen päälle.
Uuden portaalin ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa Maanmittauslaitos yhteistyössä monien paikkatiedon tuottajien kanssa.
Tiedote Maanmittauslaitoksen sivulla:
http://www.maanmittauslaitos.fi/Paikkatietoikkuna_avaa_kartat_yhteisoille.htm
Paikkatietoikkuna:
http://www.paikkatietoikkuna.fi

26.6.2009 Maanmittauslaitokselta uusia aineistoja!
Maanmittauslaitos on päivittänyt ja lisännyt aineistotarjontaansa Paikkatietolainaamossa. Maastotietokantaa on nyt tarjolla entistä laajemmalta alueelta, ja Tiestö osoitteilla ja Karttatietokanta 1:50 000 ovat mukana uusina aineistoina. Korkeusmallista on päivitetyt versiot pelastuspalveluruutujen 19M ja 20M alueelta. Muut aineistot ovat myös näiltä ruuduilta.
Toistaiseksi aineistot ovat ladattavissa vain lomakehaun kautta. Paikkatietolainaamon kesälomakauden jälkeen elokuussa aineistot tulevat myös karttapalveluun, ja uusina aineistoina lisätään Karttatietokanta (Peruskarttarasteri) 1:100 000 ja 1:250 000. Lisäksi Peruskartta (maastokartta) päivitetään.

28.5.2009 Paikkatiedot hyötykäyttöön -täydennyskurssi Turussa 19.-25.8.09
** 23.6.: KURSSI ON TÄYNNÄ **
Kaipaatko työhösi uusia näkökulmia ja välineitä? Oletko
selvillä paikkatietomaailman tarjoamista mahdollisuuksista?
Tule päivittämään paikkatieto-osaamistasi
Lounaispaikan ja Paikkatietolainaamon järjestämälle
täydennyskurssille!
Kurssi
tutustuttaa keskeisimpiin paikkatietoaineistoihin ja
paikkatiedon jakelukanaviin internetissä. Paikkatietoa
opitaan hyödyntämään käytännön esimerkkien kautta,
lounaissuomalaisiin aineistoihin keskittyen. Käytössä on
mm. MapInfo-paikkatieto-ohjelmisto. Lisäksi tutustutaan
avoimiin paikkatietoratkaisuihin ja kokeillaan kansalaisten
osallistamismenetelmiä paikkatieto-aineistojen
keruussa.
Tavoitteet:
1. Opit hyödyntämään verkossa olevia
paikkatietopalveluita
2. Opit etsimään ja ottamaan käyttöön
paikkatietoaineistoja
3. Löydät uusia keinoja käyttää paikkatietoa
4. Oivallat paikkatietoaineistojen yhteiskäytön
hyödyt
5. Päivität tietosi paikkatietoalan rakenteiden
kehityksestä Suomessa ja EU:n INSPIREdirektiivistä
Kurssi soveltuu paikkatietojen ja paikkatietotekniikan
parissa työskenteleville asiantuntijoille, virkailijoille ja
vastaaville. Aikaisempi kokemus GIS-ohjelmistojen käytöstä
ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
Kurssi on maksuton!
Aika: 3 kurssikertaa ke 19.8. to 20.8. ja ti 25.8. aina
samaan kellonaikaan 13:00-17:00.
Paikka: Turun yliopiston maantieteen laitos
Kurssi toteutetaan, mikäli kurssille ilmoittautuu 4-12
osallistujaa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen 26.6.
mennessä Eeva Ennolalle: eeva.ennola[at]utu.fi

26.5.2009 Paikkatietolainaamo tiedottaa

23.4.2009 IDEAPAJA innostaa aineistojen yhteiskäyttöön
Paikkatietolainaamoon on liitetty uusi kokonaisuus, IDEAPAJA, joka kannustaa aineistojen innovatiiviseen yhteiskäyttöön. IDEAPAJAan pääset valitsemalla yläpalkista "Ohjeet ja Vinkit" ja seuraavaksi vasemman laidan valikosta "Ideapaja: esimerkkejä aineistojen käytöstä".

21.1.2009 Koko Suomi Landsat-mosaiikkina lainaamossa!
Paikkatietolainaamosta on nyt ladattavissa koko Suomen kattava Landsat-kuvamosaiikki. Aineisto sisältää vuosien 1999 ja 2000 Landsat GeoCover -kuviin pohjautuvan mosaiikin (kanavat 7, 4 ja 2). Aineiston on tuottanut Jukka Rahkonen / Latuviitta. Karttapalvelussa aineisto löytyy kansiosta "Yksityiset aineistontuottajat".

15.1.2009 Digiroad julkaisu 2009/1 jakoon
Tiehallinnon tuottama Digiroad-aineisto on päivitetty.

25.9.2008 Digiroad päivitetty
Tiehallinnon tuottama Digiroad-aineisto on päivitetty. Seuraava Digiroad-aineistopäivitys on tulossa lokakuun loppupuolella.

24.6.2008 Paikkatietokoulutusta TuAMK:ssa
Turun ammattikorkeakoulussa on syksyllä alkamassa erikoistumisopintojakso "Paikkatieto ja CAD-osaaminen ympäristösuunnittelun apuna".
Lisätietoja: http://turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=88910&nodeid=9674

13.3.2008 Paikkatietolainaamolle tuhannes aktiivikäyttäjä
Tänään kirjautui tuhannes aktiivikäyttäjä palveluun. Lainaamon käyttäjämäärät ovat olleet viime aikoina nousussa ja samalla myös lainausten määrä on kasvanut. Voit tutustua tarkemmin palvelun käyttömääriin "Tilastot" osiossa. Tuhannen aktiivikäyttäjän haamurajan rikkouduttua ja siitä seuranneen huuman vuoksi päivitämme pääsiäisen jälkeen myös käyttäjäkarttamme...

11.12.2007 Selvitys "Paikkatietolainaamo osana Varsinais-Suomen alueellista kehitystä" valmistunut
Oheinen raportti kuvaa syksyllä 2007 tehdyn selvitystyön tuloksia. Selvityksen kannalta kiinnostavaa oli, miten Paikkatietolainaamo voisi vastata entistä paremmin muuttuvan toimintaympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin. Erityisenä pyrkimyksenä oli kytkeä Paikkatietolainaamo osaksi Varsinais-Suomen alueellista kehitystä. Selvitys toteutettiin Varsinais-Suomen maakunnan kehittämisrahan rahoituksella ja sen tekemistä ohjasi professori Risto Kalliola.
Lue raportti PDF -muodossa.
9.10.2007 Aktiivisia käyttäjiä jo yli 900
Syys-lokakuun vaihteessa Lainaamon aktiivisten käyttäjien (rekisteröityneet ja rekisteröitymissopimuksen allekirjoittaneet käyttäjät) määrä nousi yli yhdeksänsadan. Syyskuussa myös sivuille tehtyjen vierailujen määrä nousi uuteen ennätykseen sitten vuonna 2005 tapahtuneet julkistamisen. Lainaamon tilastoihin voi tutustua "Tilastot"-sivulla, jonne on nyt päivitetty myös rekisteröityneiden käyttäjien sijainnit kartalla lokakuun 2007 tiedoilla.

25.9.2007 Paikkatietolainaamo Paikkatietomarkkinoilla
Paikkatietolainaamo on jälleen esittelemässä toimintaansa Paikkatietomarkkinoilla Helsingin Messukeskuksessa 25.-26.9. Lainaamon löytää yhteiseltä esittelypisteeltä Lounaispaikan kanssa.

18.9.2007 Nimistörekisteri päivitetty
Maanmittauslaitoksen tuottamat Kartannimirekisteri ja Paikanimirekisteri on päivitetty vuoden 2007 aineistoilla. Molemmat aineistot ovat saatavilla mittakaavoissa 1:20 000 ja 1:100 000 ja nyt myös mittakaavassa 1:250 000. Uusina tietoina kaikissa näissä aineistoissa on EUREF-FIN/TM35FIN-koordinaatit ja -lehtijaot. Uusina paikkatyyppeinä on lisätty maakunnat ja läänit.

17.9.2007 Digiroad päivitetty
Tiehallinnon tuottama Digiroad-aineisto on päivitetty vuoden 2007 aineistoilla.

5.7.2007 Uusi Metsähallituksen aineisto lisätty
Lainaamoon on lisätty Metsähallituksen luontopalveluiden luovuttama aineisto, joka sisältää tiedot Torronsuon-Liesjärven kansallispuiston rakennetuista kohteista.

27.6.2007 Peruskartan lehtijako nähtävillä
Lainaamon karttapalvelussa on nyt nähtävillä peruskartan mukainen lehtijako sekä pelastuspalveluruudukko. Lehtijaot löytyvät kansiosta "Pohjakartat" ja niiden tehtävänä on helpottaa aineistojen löytämistä juuri halutuilta alueilta, olettaen että etsittävän kohteen sijainti peruskartalla on tunnettu. Aineistot on digitoitu Turun yliopiston maantieteen laitoksella (peruskartan lehtijako Meriluonto-hankkeen yhteydessä). Aineistot eivät ole lainattavissa vaan ainoastaan nähtävissä karttapalvelussa.

28.2.2007 Lainaamo suosittu keväällä 2007
Kävijämäärissä mitattuna Paikkatietolainaamon suosio on keväällä 2007 ollut huomattava. Helmikuun aikana sivuilla vieraili yli 600 kävijää - suurin kävijämäärä sitten marraskuun 2005! Muutenkin tammi-toukokuussa kävijämäärät ovat olleet tasaisesti yli 500 kävijää kuukaudessa. Kävijämäärä- ja muita tilastoja löytyy Tilastot linkin takaa.

13.2.2007 Uudistus karttapalvelussa
Karttapalvuun on lisätty mahdollisuus valita valmiiksi määritellyistä aineistoikkunoista Uudenkaupungin, Turun, Tammelan, Muurla-Kiikalan ja Lounais-Suomen lisäksi myös koko Suomi. Valinta tapahtuu karttapalvelun oikeassa ylänurkassa olevasta alasvetovalikosta.

12.2.2007 Uusia maaperäkarttoja Paikkatietolainaamoon
12.2.2007 lisättiin lainattaviin aineistoihin sekä karttapalveluun GTK:n tuottamat 1:20 000 maaperäkartta-aineistot peruskarttalehdiltä 104301-12. Loput saatavilla olevat maaperäkartat Lainaamon toiminta-alueelta lisätään mahdollisimman pian.
Aineistot on ryhmitelty siten, että kaikki esimerkiksi 1043-alkuiset maaperäkarttalehdet on pakattu yhdeksi lainattavaksi zip-tiedostoksi ja tässä laajuudessa ne ovat tarkasteltavina myös karttapalvelussa. Siis esimerkiksi peruskarttalehteä 104305 vastaava maaperäkartta löytyy tiedoston 1043 alta ja niin edelleen.

30.1.2007 Uusi Metsähallituksen aineisto lisätty
30.1. lisättiin Paikkatietolainaamoon Metsähallituksen luotopalveluiden tuottama aineisto "Luonnonsuojelualueiden kuviotiedot: Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot".

29.1.2007 Uusia SYKE:n aineistoja Lainaamossa
29.1.2007 lisättiin neljä Suomen ympäristökeskuksen tuottamaa aineistoa. Aineistot ovat: Metsäkasvillisuusvyöhykkeet, Suokasvillisuuden aluejako, Metsäkasvillisuuden aluejako uhanalaisarviointia varten sekä EU:n luonnonmaantieteellinen aluejako Suomessa.

10.1.2007 Uusi aineisto lainaamossa: Museoviraston RKY1993 -tietokanta kattaa koko Suomen
Museovirasto on toimittanut Paikkatietolainaamoon RKY1993- tietokannan, joka sisältää valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt koko Suomen alueella.

8.1.2007 Lainaamon sihteeristössä henkilöstömuutoksia
Vuoden alusta Paikkatietolainaamon sihteeristöön on tullut uutena jäsenenä Jani Helin, joka toimii yhteyshenkilönä ja ylläpitäjänä. Tuuli Toivonen jatkaa edelleen Paikkatietolainaamossa, nyt Helsingistä yliopistosta käsin.

15.12.2006 Paikkatietolainaamo uudelle palvelimelle
Paikkatietolainaamo on tänään siirretty uudelle, nopeammalle palvelimelle. Samassa yhteydessä ylläpidettäviä karttapalveluita karsittiin, eli kaikki aineistot ovat nyt katseltavissa yhden karttapalvelun kautta. Uuden palvelimen myötä ison karttapalvelun oletetaan myös toimivan entistä paremmin.

4.12.2006 Käyttäjäkysely ja herkkukassit
Paikkatietolainaamo keräsi marraskuun lopussa palautetta ihmisiltä, jotka ovat osoittaneet kiinnostuksensa palveluun, mutta jotka eivät ole rekisteröityneet loppuun saakka tai lainanneet aineistoja. Kysely kertoi selvää kieltä: Potentiaalisten käyttäjien mielestä rekisteröityminen palveluun on hankalaa. Tulokset löytyvät Tietoa Palvelusta -sivulta.
Vastanneiden (yhteensä 293 ihmistä) kesken arvottiin kaksi Paikkatietolainaamon herkkukassia. Ne lähtevät Mika Silvastille Tampereelle ja Taisto Honkaselle Mikkeliin. Onnea voittajille ja kiitos kyselyyn vastanneille!

4.12.2006 Keskustelutilaisuus 29.11. keräsi väkeä
Paikkatietolainaamo järjesti keskustelun palvelun tulevaisuudesta 29.11. Helsingissä. Tietoa keskustelutilaisuuden annista saa Tietoa palvelusta -linkin takaa.

22.11.2006 Paikkatietolainaamo esillä Lounaispaikan Paikkatietopäivillä 22.11.
Paikkatietolainaamon uusia tuulia ja tulevaisuudennäkymiä esiteltiin Lounaispaikan järjestämillä Paikkatietopäivillä Turussa. Tilaisuudesta enemmän
Lounaispaikan kotisivuilla.

9.11.2006 Raportti Paikkatietolainaamosta 2004-2006 valmistunut
Paikkatietolainaamon sihteeristö on laatinut raportin palvelun toteutuksesta ja käytöstä vuosina 2004-2006.
Raportin mukaan palvelun käyttäjistä yli puolet edustaa tutkimus- ja koulutussektoria. N. 20% tulee yksittyissektorilta. Aineistoa haetaan pääasiassa karttapalvelulla, johon 52% etusivulle tulleista kävijöistä suuntaa.
Raportti kuvaa myös palvelun tulevaisuuden näkymiä.
Raportti PDF-muodossa
23.10.2006 Paikkatietolainaamon aineistot kiinnostivat messukävijöitä
Paikkatietomarkkinoilla järjestetyn kilpailun ohessa keräsimme tietoa siitä, mitkä Paikkatietolainaamossa jo olevat aineistot koetaan tärkeiksi, ja toisaalta millaisia aineistoja toivottaisiin lisää.
TARPEELLISIMMIKSI AINEISTOIKSI äänestettiin Tiehallinnon Digiroad, Maanmittauslaitoksen Maastotietokanta ja Suomen ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen yhdessä tuottama aineisto Luonnonsuojelu- ja erämaa-alueista.
VAILLE MIELENKIINTOA EI JÄÄNYT MIKÄÄN AINEISTO: kaikki Paikkatietolainaamon aineistot keräsivät vähintään 3 ääntä.
SEURAAVIA AINEISTOJA TOIVOTTIIN LAINAAMOON:
Ilma- ja satelliittikuvat, geologiset aineistot, erilaiset kaava-aineistot, kiinteistörajat, geologiset aineisto, syvyysaineistot, liikenteeseen ja turvallisuuteen liittyviä aineistoja, temaattisia aineistoja, maaseutua kuvaavia aineistoja.

23.10.2006 Paikkatietolainaamo kaikilla herkuilla -kilpailun voittajat
Paikkatietomarkkinoilla järjestetyn kilpailun voittajiksi arvottiin Kristoffer Blomqvist ja Inkeri Kortelainen. Heille toimitettiin Paikkatietolainaamo kaikilla herkuilla -kassi. Lainaamon messuosaston vierailijoista 66 osallistui kilpailuun.

13.10.2006 Paikkatietolainaamo Paikkatietomarkkinoilla 3.-4.10. Helsingissä
Paikkatietolainaamo oli jälleen esillä Paikkatietomarkkinoilla, nyt ensimmäistä kertaa omalla ständillään. Ständille houkutteli kävijöitä valopylväs, jonka saimme merkiksi siitä että palvelu on osa kansallista paikkatietoinfrastruktuuria. Paikkatietolainaamon toimintaa ja siitä saatuja kokemuksia esiteltiin tietoiskussa, joka keräsi salin täyteen väkeä.

27.7.2006 Uusi aineisto SYKE:ltä: Arvokkaat kallioalueet
Suomen Ympäristökeskus on toimittanut Paikkatietolainaamoon paikkatietoaineiston, joka sisältää luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet. Aineisto on zipattuna ArcExport-formaatissa (*.e00).

27.7.2006 Paikkatietoaineisto Luonnonsuojelu- ja erämaa-alueet (SYKE & MH) päivitetty
Suomen Ympäristökeskuksen ja Metsähallituksen yhdessä tuottama paikkatietoaineisto "Luonnonsuojelualueet ja eräämaat" on päivitetty. Aineisto sisältää luonnonsuojelulain nojalla valtion omistamalle alueelle perustetut alueet sekä alueellisen ympäristökeskuksen päätöksellä yksityisen omistamalle alueelle perustetut alueet sekä erämaalaissa rajatut alueet (erämaa-alueita ei ole Paikkatietolainaamon välittämässä osa-aineistossa).

23.7.2006 Karttapalvelussa huoltokatkos
Paikkatietolainaamon iso karttapalvelu on heinäkuun lopulla kiinni huollon vuoksi. Palvelu palautetaan käyttöön mahdollisimman pikaisesti.Muut karttapalvelut toimivat normaalisti

24.4.2006 Paikkatietolainaamo opastaa aineistojen käyttöönotossa
Paikkatietolainaamon aineistojen käyttöönoton helpottamiseksi lainaamon nettisivuille on lisätty "Ohjeet"-linkki, jonka alta löytyy opastusta eri tyyppisten aineistojen käyttöönottoon yleisimmissä paikkatieto-ohjelmistoissa.

6.2.2006 Tiehallinnon Digiroad K-aineisto Paikkatietolainaamossa on päivitetty
Päivityksessä Digiroad-tietojärjestelmän DIGIROAD_SEGMENTTI.shp ?tiedostot korvattiin uusilla. Päivitys mahdollistaa liikenne-elementtien ja segmenttien liittämisen toisiinsa.

18.1.2006 MTT:n Maannostietokanta uutena aineistona lainaamoon
MTT:n Maannostietokanta 1:250 000 on ensimmäinen, kevennetty versio valtakunnallisesta, kansainvälisesti yhteensopivasta maannnostietokannasta.

18.1.2006 SYKE:n Vedenlaatuaineisto uutena aineistona lainaamoon
Suomen Ympäristökeskuksen vedenlaatuaineisto sisältää ne järvet, joet ja merialueet, jotka on luokiteltu Pintavesien yleinen käyttökelpoisuusluokitus 2000-2003 -hankkeessa. Luokitus kuvaa vesiemme keskimääräistä veden laatua sekä soveltuvuutta vedenhankintaan, kalavesiksi ja virkistyskäyttöön.

18.1.2006 SYKE päivitti aineistojaan
Suomen Ympäristökeskus on toimittanut päivitetyt versiot seuraavista aineistoista: Luonnonsuojelualueet, Vesiliikenteen alustyyppirajoitukset, Vesiliikenteen nopeusrajoitukset, Pohjavesialueet ja Pohjavesipisteet.

9.12.2005 Paikkatietolainamossa 500:n rekisteröityneen käyttäjän raja rikki!
Paikkatietolainaamoon rekisteröityi 500. käyttäjä 5.12.2005. Käyttäjät voivat olla henkilöitä, kursseja tai projektiryhmiä, niinpä todellisia rekisteöityneitä on kenties tämän ylikin. Kaikki rekisteröityneet käyttäjät (tilastoissa aktiiviset käyttäjät) ovat allekirjoituksellaan sitoutuneet lainaamon käyttöehtoihin.

22.11.2005 Uusi aineisto: AffectoGenimapin versio Maanmittauslaitoksen Maastotietokannasta
MAMMA (Maastotietokannan Automaattinen Mif to tab MuunnosohjelmA) on tarkoitettu MapInfo Professional -käyttäjille, jotka käyttävät työssään Maanmittauslaitoksen Maastotietokanta-aineistoja. Maastotietokanta on MAMMAssa purettu ja muunnettu helppokäyttöisempään muotoon.

22.11.2005 Tiehallinnon Digiroad-aineisto päivitetty
Digiroad-aineistoon on lisätty Iniön kunnan alueen tiedot, jotka aiemmasta toimituksesta olivat jääneet puuttumaan.

10.11.2005 Paikkatietopäivä Turussa 1.12.2005
Paikkatietopäivä 2005 seminaari järjestetään 1.12. Åbo Akademin Arkenissa (Tehtaankatu 2). Lisätietoa Lounaispaikan sivuilla - http://www.lounaispaikka.fi/

8.9.2005 Paikkatietomarkkinat Helsingissä 27.-28.9.
Paikkatietoalan vuosittainen suurkatselmus, Paikkatietomarkkinat, järjestetään Helsingissä 27.-28.9. Paikkatietolainaamolla on markkinoilla osasto yhdessä Lounaispaikka-palvelun kanssa. Palvelun kuulumisista kerrotaan tietoiskussa 27.9. klo 14.00.
Lippuja paikkatietomarkkinoille voi tilata Maanmittauslaitokselta (paikkatietomarkkinat@maanmittauslaitos.fi).
Lisätietoja, ohjelma ja näytteilleasettajat:
http://www.maanmittauslaitos.fi/paikkatiedot/default.asp?id=459

30.8.2005 Experian Oy:n Mosaic-aineisto päivitetty
Experian Oy:n on toimittanut Paikkatietolainaamoon uuden Mosaic Suomi ?kuluttajaluokituksen. Mosaic-luokkien ja -ryhmien määrä on kasvanut entisestä, ja ruutujen koko on pienentynyt 250 x 250 metriin.

21.6.2005 Maanmittauslaitoksen Nimistörekisteri lainattavissa
Maanmittauslaitos on luovuttanut Paikkatietolainaamoon nimistörekisteri-aineistoaan, joka koostuu paikannimirekisteristä ja karttanimirekisteristä. Aineisto kattaa koko Paikkatietolainaamon alueen (pelastuspalveluruudut 19M, 19N, 20M ja 20N). Aineisto on ladattavissa zipattuina tekstitiedostoina.
NIMISTÖREKISTERI perustuu Maastotietokannassa ylläpidettävään peruskartan 1:20 000 paikannimistöön. Se muodostuu paikannimi-rekisteristä ja karttanimirekisteristä.
PAIKANNIMIREKISTERI sisältää peruskartassa esitettävät luonto- ja kulttuurinimet, niiden kirjoitusasun ja kielen sekä nimikohteiden paikkatyypin ja sijainnin. Sijaintitietona ovat kohteen keskipisteen koordinaatit, ja joen tapauksessa sen suun koordinaatit.
KARTTANIMIREKISTERI perustuu paikannimirekisteriin. Se sisältää eri karttamittakaavoihin valittujen paikannimien kartografisen esittämisen tiedot. Paikkatietolainaamo välittää 1:100 000 ja 1:20 000-karttanimirekisteriä.

3.6.2005 TEKESin VAMOS haku käynnistynyt, käytä Lainaamoa hyväksesi!
Tekes käynnisti 1.6.2005 uuden mobiilialan teknologiaohjelman yhdessä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Ohjelma jatkuu 31.1.2010 saakka. Yrityshankkeiden hakemuksia käsitellään jatkuvasti. Tutkimushankkeiden ensimmäinen hakuaika päättyy 30.9.2005. Lisätietoja www.tekes.fi/ohjelmat/vamos.
Paikkatietolainaamo tarjoaa aineistoja esimerkiksi mobiilialan tutkimukseen.

30.5.2005 Tiehallinnon Digiroad lainattavissa
Tiehallinnon Digiroad K -aineisto on ladattavissa lainaamon kautta. Aineistopaketit kattavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat. Tiedostot ovat zipattuina ESRI Shape -muodossa.

24.5.2005 Kaikki aineistot sisältävä karttapalvelu päivitetty
Päivityksen tuloksena karttapalvelun käyttöä on nopeutettu huomattavasti. Päivitystöiden johdosta Maanmittauslaitoksen maastotietokantaa ei kuitenkaan enää pysty katselemaan karttatasoittain, vaan karttapalveluun voi avata ainoastaan yhden karttalehden aineistot kerralla. Maastotietokantaa voi tarkastella entiseen tapaan karttatasoittain Turun, Uudenkaupungin, Tammelan ja Halikon-Muurlan karttapalveluissa.

19.5.2005 Paikkatietolainaamolla ennätyssuosio
Paikkatietolainaamon uusi versio otettiin kiinnostuksella vastaan 19.5. Julkistuksesta kerrottiin esimerkiksi Helsinginsanomien, Turun Sanomien, Digitodayn, Tietoviikon, ITViikon ja Tietoyhteiskuntaohjelman sivuilla. Palvelu oli julkistuksen jälkeen hetken tainnuksissa suosiosta, mutta kaikki toiminnot ovat jälleen käytettävissä.

18.5.2005 Paikkatietolainaamon uusi versio avattu
Paikkatietolainaamon uuden version avajaistilaisuus järjestetään torstaina 19.5.

15.5.2005 Merenkulkulaitoksen aineistot Lainaamoon
Merenkulkulaitos luovutti Paikkatietolainaamoon syvyys- ja navigointitietoaineistonsa Turun ja Uudenkaupungin aineistoistoikkunoista.

13.5.2005 Väestörekisterikeskuksen aineistot Lainaamoon
Väestörekisterikeskus luovutti palveluun rakennusrekisterinsä. Tekstimuotoisessa rekisterissä on mukana n.500 000 rakennusta

28.4.2005 AffectoGenimapin aineistot päivitetty
AffectoGenimap on päivittänyt kaikki aineistonsa Paikkatietolainaamossa

3.3.2005 SYKE jakaa CORINE-aineistoa Lainaamon kautta
Suomen ympäristökeskus on luovuttanut Paikkatietolainaamoon näytepalat CORINE2000- maankäyttö- ja maanpeiteaineistosta.

10.2.2005 SYKE pÀivitti aineistonsa
Suomen sympÀristökeskus on pÀivittÀnyt kaikki Paikkatietolainaamossa olleet aineistonsa.""