
Netticasinot ja rahapelaaminen netissä on valtava bisnes ympäri maailman. Pian 200-luvulla syntyneet ovat pelisivustojen tärkein asiakaskunta ja siksi pelioperaattorit ovat etsineet tapoja, joilla he voivat houkutella juuri tätä väestön ikäryhmää. Ajatuksena taustalla on se, että uuden sukupolven on paljon helpompaa omaksua netticasinot ja pelaaminen tietokoneilla ja puhelimilla perinteisten kivijalka casinoiden sijaan. Vaikkakin netin peliala kasvaa maailmanlaajuisesti, on tärkeää muistaa se asia, että Yhdysvalloissa uhkapelaaminen netissä on sallittua vain kolmessa osavaltiossa. Tästä johtuen nykyinen tilanne on se, että Eurooppa on suurin markkina-alue nettipeleille vuosittaisilla tuloilla mitattuna.
EU johtaa netticasinoalaa
Euroopan unionin alueella vuosi 2015 tuotti yli 13 miljardia euroa nettipelaamisesta. Se tarkoittaa sitä, että nettipelaaminen on yleistynyt 10 % vuosivauhtia eikä hidastumisen merkkejä näy. Vaikka netin rahapelien teollisuus näyttää kasvavan ennätysvauhtia, se ei tarkoita, että kaikille operaattoreille on helppoa tarjota pelejään jäsenmaiden välillä. Yksi syy tähän on siinä, että suurin osa EU:n jäsenvaltioista ei ole vielä säännöstelleet markkinoitaan, tai ovat asettaneet lakeja, joita on vaikeaa tai hankalaa noudattaa.
Yleisesti ottaen EU:n jäsenvaltiolla on oikeus asettaa omat lakinsa uhkapelaamiseen liittyen ja säännöstellä pelialaa tavalla, jonka itse näkevät sopivaksi. Täysin ohjaksia ei ole kuitenkaan irrotettu, sillä näiden säännösten ja lakien on kuitenkin oltava yhdenmukaiset sen kanssa, mitä EU:ssa kaavaillaan yhtenäiseksi säännellyksi rakenteeksi. EU:n vapaa kauppalaki sanelee, että uhkapelaaminen netissä on sallittua ja palvelujen tuottaminen jäsenmaiden välillä on oltava esteetöntä. Muutamat maat ovat kuitenkin jättäneet tarkoituksella noudattamatta näitä sääntöjä ja joutuneet tiukkaan paikkaan.
EU:n sisäiset haasteet netticasinoille
Merkittävä tekijä kansainväliselle casinoteollisuudelle on se, että monet jäsenmaat suosivat edelleen vanhanaikaista lähestymistapaa, jossa ainoastaan maan oma monopoli (lue Ray) on sallittu lain puitteissa ja yksityisten rahapelifirmojen toimintaa karsastetaan. Tämä monopolimalli tarkoittaa lyhyesti sanottuna, että valtionomisteinen yhdistys saa yksinoikeudella järjestää kaikki netin ja maan rahapelit ja siksi se käytännössä estää yksityisten pelifirmojen tarjonnan jäsenmaan asukkaille. Tätäkin lakia kierretään, sillä monilla on tullut tutuksi netticasinoiden mainokset tekstiviesteillä, kirjeillä, sähköposteilla ja monin muin tavoin. Katukuvassa ei kuitenkaan muiden netticasinoiden mainontaa voi nähdä, sillä tämä on jyrkästi kielletty ja sitä valvotaan mustasukkaisesti. Tosin Ray tai Veikkaus ovat myös joutuneet noudattamaan uusia mainonnan rajoitteita, joita poliisihallitus on asettanut.
Näistä asioista johtuen jäsenmaiden hallitukset ovat saaneet moitteita siitä, että uhkapelilakeja ei ole säädetty, jotta pelimarkkinat voitaisiin virallisesti avata. Kritiikistä huolimatta monet maat kieltäytyvät noudattamasta EU:n ohjeistusta ja jarruttavat kaikin tavoin sääntelyn voimaansaattamista. Säännellyt markkinat palvelisivat kaikkia osapuolia paremmin, joten kehityksen tahallinen sabotointi tuntuu järjenvastaiselta. Suomalaisilla on oikeus pelata uhkapelejä netissä ulkomaisilla sivustoilla, mutta lähiaikoina saamme kenties tietää, miten uudet kotimaan uhkapelilait muuttavat pelikenttää.
Yhtenä haasteena läpi Euroopan on kasvattaa tietoisuutta vastuullisesta pelaamisesta, jotta uhkapelaaminen voidaan nähdä viihteenä ja sen haittoja voidaan vähentää. Tässä EU:lla ja jäsenmailla on yhteinen linja ja he painostavat jatkuvasti operaattoreita siitä, että pelimainonta ja pelien tarjonta järjestetään siten, että pelaajien hyvinvointi ei vaarannu. Monet netticasinot ja vedonlyöntisivustot tarjoavat siksi monipuolisesti tietoa ja linkkejä erilaisiin auttaviin palveluihin kun pelaaja kokee rahapelaamisen jollain tapaa ongelmalliseksi. Netticasinot kantavat kortensa kekoon myös tarjoamalla ominaisuuksia, joiden avulla pelaamista voidaan rajoittaa pelaajan pyynnöstä.
Nyt tiedät, missä mennään kun puhutaan Euroopan Unionin rahapelien lainsäädännöstä ja voit rauhassa keskittyä pelaamiseen: